domenica 23 agosto 2015

Roomalaista peltipizzaa kotona

Perheemme roomalainen kokki on meillä aina vetovastuussa kun valmistetaan pizzaa ja pastaa. Siitä johtuen otinkin asiakseni treenata molemmista perusjutut kuntoon, niin että valmistus onnistuu kunnialla silloinkin kun mies ei siihen ehdi.  Tuorepastan valmistuksesta olinkin jo aikaa sitten kirjoittanut blogiinkin (Tuorepastan ABC löytyy täältä) ja nyt viimein joku sananen pizzasta. 
Tärkeintä on jauhojen laatu, rakkaudella vaivattu taikina, joka on kärsivällisesti kohotettu (viileässä). Pizzataikinaa ei voi kiirehtien tehdä, niin että siitä silti tulisi hyvää. Jauhojen täytyy olla tarpeeksi vahvoja kestääkseen pitkän nostatusajan. Yksinkertaiset ja laadukkaat raaka-aineet ja kärsivällisyys ovat pizzan valmistuksessa siis todella tärkeässä roolissa. 
Vaikka pizzan valmistus on jo taidetta itsessään ja täydellinen pizza vaatii vuosien treenauksen, voi myös amatöörinä saavuttaa herkullisia tuloksia kun malttaa nouttaa jotain perusohjeita. 





Roomalaisen peltipizzan resepti kotikeittiössä
  • 1 kg "vahvoja" jauhoja (esim. Lidlin"BIOTREND Organic Strong White Bread Flour")
  • 800gr vettä (eli n. 750ml) 
  • 20-30 gr merisuolaa (1½-2 rkl)
  • 5-7 gr kuivahiivaa  
  • neitsytoliiviöljyä


Sekoita kulhossa puuhaarukalla kuivahiiva jauhoihin ja lisää vesi nauhana koko ajan sekoitellen. Taikina voi tässä vaiheessa vaikuttaa liian kostealta, mutta älä lisää enempää jauhoja. Sekoita mukaan oliiviöljy ja jätä taikina lepäämään n. 10 min ajaksi. Sekoita vasta sitten suola mukaan, niin hiiva ehtii käynnistyä. Jätä lepäämään vielä vartiksi. 
Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja vaivaa sitä helläkätisesti. 
Aseta taikina alustalle neliöksi sen kummemmin painelematta. Tartu taikinaneliön yläreunaan ja käännä se alareunan päälle, eli reunat vastakkain niin, että taikina kääntyy itsensä päälle. 
Toista tämä muutaman kerran ilman muuta vaivausta. Nosta ja käännä, nosta ja käännä. Taikinan tahmaisuus vähenee ja rakenne paranee joka kerralla. Anna taikinan levätä väleissä hetken aikaa. Taikinan pitäisi lopussa olla kimmoisaa.
Laita taikina pallona öljyttyyn kulhoon, peitä tiukasti tuorekelmulla, laita jääkaappiin alatasolle ja anna kohota 1 vrk (vähintään 18h enintään 24h, jos sinulla ei ole erityisen vahvoja jauhoja, jotka kestävät parinkin päivän nostatuksen) Jaan tämänkokoisen taikinan yleensä kahdeksi palloksi eri kulhoihin jo nostatusvaiheessa. 


Ennenkuin alat tehdä pizzaa, anna taikinan lämmetä huoneenlämpöiseksi. Lämmitä uuni mahdollissiman kuumaksi (250 astetta)
 Laita taikina kevyesti jauhotetulle alustalle ja painele kevyesti sormenpäillä muotoonsa niin että et tuhoa kuplia. Vaihtoehtoisesti voit painella taikinan suoraan pellille oliiviöljyä apunasi käyttäen. Annoin tässä vaiheessa taikinan lepäillä vielä huoneenlämmössä. 
 Päällystä sitten haluamillasi täytteillä ja paista kunnes reunat saavat kullankeltaisen värin, eli n. 20-25min. 

Meillä peruspizzat ovat tomaattipizza mozzarellalla (margherita) ja valkoinen perunapizza. 

Perunapizzaan tarvitset keitettyjä perunoita, oliiviöljyä, yrttejä (esim. rosmariinia tai timjamia) pippuria ja merisuolaa. Jos haluat pizzaan juustoa, lisää se vasta kypsennyksen loppupuolella. 

Tomaattipizzaan soosia ei ole tarkoitus kypsentää etukäteen. Voit sekoittaa hyvään tomaattimurskaan (käytän yleensä kokonaisia kuorittuja tomaatteja) oliiviöljyn lisäksi yrttejä tai murskattua valkosipulia. Lisään yleensä hieman peperoncino-chiliä. 
Myös tässä tapauksessa on tärkeää lisätä pilkottu mozzarella-juusto vasta kypsennyksen loppuvaiheessa. Ripaus pieneksi raastettua parmesaania ja runsaasti revittyä tuoretta basilikaa kruunaavat tämän pizzan. 




Perunapizzaan tarvitset keitettyjä perunoita, oliiviöljyä, yrttejä (esim. rosmariinia tai timjamia) pippuria ja merisuolaa.
Jos haluat pizzaan juustoa, lisää se vasta kypsennyksen loppupuolella. 





OMNOM SE ON HYVÄÄ!


3 commenti:

  1. Onpas mehevän näköistä! Ja kiitos pizzapohjavinkeistä (erityisesti jauhoon liittyvistä). Olen itse kokeillut muutaman kerran taikinan tekoa juureen, mutta pitää testata tämäkin, että taikina kohoaa vuorokauden jääkaapissa :)

    RispondiElimina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...