lunedì 23 luglio 2012

Tortellini con ripieno di verdure.. eli kasvis-tortellinit ja kuinka käyttää pastakonetta!

Tortellini con ripieno di verdure -
Kasvis-tortellinit ja kuinka käyttää pastakonetta!

Meillä tehdään kotona vähintään kerran viikossa pastaa. Ihan ite. Alusta loppuun. 
Siis Filippo tekee. Mutta minäkin autan. 

Yleensä tuoreen omatekoisen pastan tekeminen osuu juuri viikonlopulle. Sunnuntai-iltapäivänä on ihana vaan olla kotona ja laittaa ruokaa yhdessä. Kahdestaan oman pastan tekeminen on niin helppoa ja nopeaa ja mikä parasta, myös tosi hauskaa.
Viime sunnuntaina halusimme jotain täytettyä pastaa. 




Tortellinit

Perus munapastan ohje: sataan grammaan jauhoja yksi kananmuna. (100gr / 1 muna )
Ripaus suolaa ja pieni liraus oliiviöljyä. Tähän versioon oli lisätty juuri tehtyä persiljaöljyä väriä antamaan. 

Tee taikina käsin, ensin tasaiseksi ja pehmeäksi ja sitten vaivaten siihen tarvittavan sitkon. 
Kääri valmis taikina huolellisesti kelmuun ja jätä lepäämään jääkappiin vähintään puoleksi tunniksi.


Pastakone on parhautta! 

Pastan tekeminen onnistuu - tietysti - myös ilman konetta, mutta kaulimella homma on huomattavasti hitaampaa ja työläämpää. 
Suosittelemme lämpimästi pastakoneen hankkimista kaikkiin italialaista ruokaa arvostaviin koteihin. Ei sillä, myös karjalanpiirakoita olen vääntänyt pastakoneella erittäin onnistuneesti.
Koneen kiinnittaa pöytään nopeasti, ja ta-daa, se on käyttövalmis. Myös puhdistaminen onnistuu nopeasti. 

Kuinka helposti pastakonetta voi siis käyttää?

  • Jaa levännyt taikina pienempiin osiin. Litistä palat suorakaiteen mallisiksi paloiksi.
  • Säädä pastakoneen telojen välinen aukko suurimmilleen. Syötä taikinapala koneeseen ja veivaa telojen läpi. Tee sama jokaiselle taikinapalalle. Jaa taikinalevyt kolmeen osaan. Pienennä telaväli ja aja palat taas telojen läpi. Toista tämä 3–4 kertaa, kunnes taikina on sopivan ohuena levynä. Pienennä aina telaväliä, mutta älä enää tässä vaiheessa taita taikinalevyjä.

Jos sinulla on toinen käsipari apuna, jakakaa työt niin, että toinen veivaa pastakonetta ja toinen ottaa taikinaa vastaan. Helppoa ja hauskaa, kuten sanottu. 

Peitä valmiit pastalevyt kelmulla tai puhtaalla liinalla etteivät ne kuivu. 






Tortellinit (myös tortelli / tortelloni koosta riippuen) on täytetty perinteisesti lihalla tai juustolla, mutta me tehdään tortellinitkin kesällä yleensä kasvis/juustotäytteellä.  Näissä oli sisällä kasviksista tehty tomaattinen "höyste" johon oli pilkottu myös mozzarellaa ja raastettu vähän parmesaania. Hyvän täytteen voi tehdä myös vaikka sienistä. 
Jos teet kasvistäyteen, purista tai siivilöi kypsistä kasviksista liika neste pois ettei täyte jää liian kosteaksi. 

Pastansa voi täyttää monellakin tapaa ja moneenkin muotoon. Ehkä yleisin täytetyn pastan muoto on ravioli (yleensä pyöreä tai neliskulmainen täytetty pasta) ja sitä käytetään usein myös yleisnimityksenä täytetylle pastalle. Meillä tehtiin tänään tortellini-tyyppistä täytettyä pastaa. 
  • Leikkaa pastalevyistä pienehköjä ympyröitä tai neliötä. Jaa jokaiseen pieni määrä haluamaasi täytettä ja käännä pasta-ympyräsi/neliösi reunat yhteen. Jos pasta on ehtinyt kuivahtaa, voit kostuttaa reunoja kevyesti vedellä/kananmunalla ennen yhteenliittämistä. Huolehdi ettei ilmaa jää sisälle ja täyte pysyy hyvin sisällä.
  • Keitä täytettyä pastaa suolatussa ja kiehuvassa vedessä pari minuuttia/kunnes kypsää.   Tuorepastaa keitettäessä "al dente" on paljon liukuvampi käsite kuin kuivapastan tapauksessa. 




Täytetyn pastansa voikin sitten tarjoilla haluamassaan soosissa tai vaikka lihaliemessä, mutta meillä (tälläkin kertaa) pasta syötiin hyvin yksikertaisesti voi-salvikastikkeessa. Päällä myös muita tuoreita yrttejä ja pari raapausta hyvää parmigiano reggiano-juustoa.

Loppusanat.. TEHKÄÄ ITSE PASTANNE! On oikeasti nimittäin helppoa ja herkullista ja erittäin palkitsevaa. Kaupan "tuorepastoista" ei pitäisi puhua edes samana päivänä.
(Myös laadukas kuivapasta päihittää kaupan huonot tuorepastat koska vaan. )

OM NOM!

sabato 14 luglio 2012

La Pergola

La Pergola on Rooman ja koko Italian yksi arvostetuimmista ravintoloista. Se myos sattuu olemaan Italian ensimmäinen ja Rooman ainoa kolmen Michelin tähden ravintola. Ravintola on myos juuri äänestetty koko Euroopan toiseksi parhaaksi ravintolaksi(Tripadvisorin Traveler's Choice 2012)

Se escludiamo il Giappone e Tokyo in particolare, i ristoranti al mondo di questa caratura si contano sulle dita delle mani: il servizio, l'equilibrio e la combinazione dei piatti, la location sono di un altro pianeta.. non c'è altro da aggiungere. Basta guardare le immagini.



Olimme halunneet jo monta vuotta kyseiseen ravintolaan syömään. 
Yllattäenkin vastaan tuli aina hinta. Nyt kuitenkin kun kesän alussa menimme naimisiin, päätimme että NYT jos koskaan on aika päästä tätä Michelin ihmettä kokeilemaan. 

Saimme kesäkuun alkupuolella varattua illallisen heinäkuun puoleen valiin, ja eilen toissapäivänä oli SE ilta. Varaukset suositellaan tekemaan todella hyvissa ajoin. 

Ravintola sijaitsee kaupungin pohjois-osassa, Rooman korkeimman kukkulan Monte Marion päällä, Waldorf Astoria hotellin (Rome Cavallieri) ylimmässä kerroksessa. Puitteet ovat aivan uskomattoman upeat ja näkymät Rooman yli henkeasalpaavat. 

Ravintolan keittiömestari on palkittu, saksalaista alkuperää oleva Heinz Beck, joka vuodesta 1994 on uudelleenkeksinyt Pergolassa niin italialaisia kuin kansainvalisiakin klassikko-annoksia, seka tietysti täysin uusia luomuksia.  Ravintola on myos erityisen tunnettu huimasta viinivalikoimastaan. 

À la carte-listan lisäksi ravintola tarjoaa gourmet maistelumenun (6 tai 9 ruokalajia) johon mekin päädyimme. 
Saimmekin eteemme hyvin kesäisen kevyen ja kalapainoitteisen menun. 


clams with carrot foam and croutons amuse bouche

Illallisen alkuun otimme sommilieren ehdotuksesta lasit kuohuvaa, joiden kanssa tarjottiin talon puolesta simpukka "amuse-bouche" suupalat. Koska menun alku oli hyvin kalapainotteinen, valitsimme ensimmäiseksi ruokaviiniksi uusiseelantilaisen Saint Claire Sauvignon valkkarin. Talon viinilistat olivat kahtena puhelinluettelon kokoisena kirjana (Italialaiset viinit ja muut viinit)

Koko illallisen ajan meille käytiin tarjoilemassa uskomattoman herkullisia leipävaihtoehtoja. Erilaisia sämpylöitä, patonkia, pizza biancaa.ym Kaikki luonnollisestikin ihan ykköslaatua. Tässä kohtaa teki tiukkaa, ettei lähtenyt täyttämään itseään leivällä. Koska se oli TODELLA hyvää. 


Leipien lisänä tarjoiltiin paikallista oliiviöljyä ja kahta erilaista gourmet-suolaa.
Musta suola oli  australialainen hiili(?)suola ja toinen hawaijilainen. 


Varsinaisen menun ensimmäinen annos oli kalatartar (ricciola/amberjack) avokadon ja persikan kanssa. Annos oli erittäin miellyttävä menun aloittaja. Kuten myös koko menussa, tässä annoksessa jokainen osa maistui selvästi ja raaka-aineet pääsivät loistamaan. 


Tartare di ricciola con avocado e pesche -
Amberjack tartare with avocado e peach

 Seuraavana saimme eteemme hyyyyyyvin kevyesti grillattua tonnikalaa "carpione"-marinoitujen fenkolin ja punasipulin kanssa. Herkullista. 
Tonno scottato ai profumi Mediterranei 
con finocchio e cipolla rossa in carpione
Lightly grilled tuna with Mediterranean flavours,
fennel and red onion in “carpione” marinade


Seuraavana oli vuorossa MERI, joka osuvasti jatkoi tätä merellistä kalateemaa. Pöytään tuotiin siis lautanen, jossa oli mm. pieniä villiparsan ja äyriäisten palasia. Mukana oli myös pieni kuutio, joka haihtui ihanana meren ja kalaruoan tuoksuisena höyrynä ilmaan kun päälle kaadettiin lämmintä nestettä. Vaikuttava ja todella merentuoksuinen annos. 


Mare...  - the Sea... - Meri..

Varsinaisen menun neljäntenä annoksena olivat vihreät tortellinit äyriäisten kanssa. Uskomattoman ohuet ja kevyet tortellinit pitivät sisällään tomaattisen vege-brunoisen, joka sopi täydellisesti ihanan kastikkeen ja merenelukoiden kanssa. Nam. 


Tortellini verdi ai frutti di mare
Seuraavana olivat vuorossa tempura-friteeratut jättikatkaravut mustekala-kreemin päällä. Raaka-aineet olivat ykkösluokkaiset (tietysti) mutta tämä oli annoksena ainoa jonkä päälle en oikein ymmärtänyt. 
Varsinkin friteeratuista kalmari-mustekaloista (calamari/squid) tehty kreemi jäi mielestäni vaisuksi ja olisin korvannut sen jollain muulla. 
Mazzancolle in tempura su crema di frittura di calamari - 
King prawns in tempura on purée of fried squids


Menun ns. pääruokamaisemmat annokset olivat molemmat loistavia. 
Ensin saimme täydellisesti kypsennettyä valkoista kalaa (merluzzo nero)
aivan erityisen herkullisessa kastikkeessa. 

Merluzzo nero con salsa al peperoncino e alici marinate -
Black cod with marinated anchovies and chilli pepper sauce

Lampaan kanssa sommelier oli valinnut meille lasilliset ihanaa Sisilialaista punaviiniä. Sisilia oli selkeästi mauissa muutenkin, kun lautaselta löytyivät klassisen alla Norma kastikkeen ainekset (tomaatti, munakoiso, suolainen ricotta ja basilika) 
Lammas oli jälleen kerran aivan erinomaisesti kypsennetty, ja kaikki maistui siltä miltä pitikin, eli itseltään. Ihanaa. 


Agnello su salsa di pomodoro, ricotta salata e basilico -
Lamb on tomato sauce, salty ricotta and basil

Tässä vaiheessa illallista aloin olla jo ihan täynnä.. Mutta juustot 
Kaikki juustot luonnollisesti uskomattoman herkullisia, mutta Taleggio ja romminen sinihomejuusto ansaitsevat erityismaininnan. Meinasi itkettää, etten pystynyt syömään noita loppuun. 


Selezione di formaggi dal carrello  -
A fine selection of cheese from the trolley
Juustojen jälkeen tuotiin "palate cleanser" sorbetti. Taivaallinen. 
Tästä alkoikin sitten varsinainen jälkiruokien ilotulitus. 

Grand dessert 

Ensimmäisenä meille tuotiin setti ihania pieniä makupaloja (macaroons, vadelmamarmeladi-tikkarit, suklaamousse-keksit.ym)
Kaikkea piti yrittää maistaa vaikka hiukka heikko oli jaksaminen. 



Lämpimät jälkiruoat - lakritsi-souffle, kookos-suklaajuoma ja uskomattoman delicate ja huumaavan herkullinen vadelmavene. Om nom.
Yksinään tuon pienen vadelmaveneenkin takia suosittelen vierailua tähän ravintolaan.  
RASPBERRY ON A BOAT, LICORICE SOUFFLE, CHOCOLATE AND COCONUT DRINK


Kylmät jälkiruoat - Ananas-rommikaakaovaahto, metsämansikoita-shamppanjageelissä, suklaasikari mangomousse-täytteellä ja tiramisu' 
PINEAPPLE/RUM/COCONUT FOAM, WILD STRAWBERRIES AND CHAMPAGNE JELLY, CHOCOLATE CANNOLI WITH MANGO MOUSSE, TIRAMISU
Tämän kaiken jälkeen saimme vielä kahta erilaista minijäätelötuuttia, niitä en saanut edes kunnolla kuvattua, saati syötyä.  

Palvelu oli alusta loppuun asti erittäin miellyttävää, asiantuntevaa ja  juuri sellaista kuin voi kuvitella kolmen Michelin tähden ravintolassa olevankin. En tiedä onko kokemuksessa isosti eroa jos ei puhu italiaa, mutta sen mitä naapuripöydästä kuulimme oli palvelu oikein hyvää ja asiantuntevaa englanniksikin. 

Yksi illan monista kohokohdista oli tietysti itse Heinz Beckin kohtaaminen. 

Upea ilta. 


Executive Chef Heinz Beck


Näkymät ravintolasta yli Rooman.
Kuvat eivät luonnollisestikaan tee oikeutta näille näkymille. 


Illan päätteksi vieraat saavat mukaansa kauniin kortin johon on painettu heidän illan aikana syömänsä annokset. 


sabato 7 luglio 2012

Pähkinä-homejuustosalaatti


Ihana Pirpana ehtikin kommenteissa kysäisemään mitä meidän useasti tekemään "gorgonzola-pähkinä-päärynä-rucola-salaattiin" tuleekaan, niin tässä tosiaan ohjetta helppoon ja herkulliseen salaattiin. 

Kahdelle kesäiltana illalliseksi, neljälle alkusalaattina 

Nimi melkein kertookin mitä on mukana, mutta tässäpä siis salaattiin tarvittavat jutut


  • n. 100gr pussi rucolaa 
  • 2 pientä tai keskikokoista päärynää
  • Gorgonzola-juustoa (meillä gorgonzola piccante, jos ei löydy niin muukin sinihome käy eg. Aura tai Stilton)
  • Saksanpähkinöitä, eli noci
  • (jotain suolattuja pähkinöitä esim. cashews)

Kastikkeeseen pieni määrä hyvää oliiviöljyä, balsamicoa (viinietikka) ja hienoa mustapippuria.

1. Sekoita kulhossa rucola oliiviöljyn, balsamicon ja mustapippurin kanssa. Lisää halutessasi pieni hippunen suolaa (lisään vaan jos mukana ei ole ollenkaan suolattuja pähkinöitä)

2. Jaa rucola lautasille. Kuori ja pilko päärynät. Laita rucolapedille päärynät haluamasi kokoisina paloina/suikaleina, paloiteltu sinihomejuusto ja pähkinät. 

3. Paahda jotain hyvää leipää ja avaa kylmä valkoviini. Tarjoile ja nauti!

Ihana kesäruoka!

Hot Stuff


Kesäkuu oli meillä lehtijuttujen mukaan kuumin yli 200 vuoteen. KAHTEEN SATAAN VUOTEEN. 

Kyllä, kuuma oli ja kuumana jatkuu. Ei paljon jaksettu kokata eikä varsinkaan blogata. 

Paljon syötiin kesäkuussa erilaisia salaatteja. Kanasalaattia, erilaisia versioita kreikkalaisesta feta-salaatista, herkullista gorgonzola-pähkinä-päärynä-rucola-salaattia :)

Paljon on myös syöty jäätelöä. Italialainen jäätelö on ihan ykköshyvää. 

Ensi viikolle on tiedossa yksi erittäin spesiaali ja kovasti odotettu ravintolakäynti.  Siitä tuleekin sitten isompi postaus.  

Kun tästä taas virkeydytään niin joku reseptikin napsahtaa täältä esille. 

Kaikille kuitenkin toivotamme herkullista kesää! 


Herkkuja

Hauskoja pyöreitä kesäkurpitsoja (zucchine tonde) täytettynä. 

Tulinen tonnikalapasta on nopea ykkösherkku kun ei kuumalla muuta jaksa
Kanaa ja kikherneitä

Naapurin viljelijältä ihania pieniä punajuuria.
Balsamicoa, oliiviöljyä, hunajaa ja mausteita pintaan ja pikkasen uuniin



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...